Powered By Blogger

torstai 11. elokuuta 2011

Vapaudesta markkinataloudessa.


Eugéne Delacroix: La Liberté guidant le peuple (1830)
Mitä tarkoittaa vapaus vuonna 2011? Piilolinssivalmistaja Ciba Visionin (yhtiö valmistaa mm. Dailies-piilolinssejä) kotisivuilta löytyy seuraavanlainen määrittely aiheeseen liittyen:

"Tuntuuko sinusta siltä, että haluat kokeilla piilolinssejä nähdäksesi tarkasti helpommin? Et ehkä halua käyttää silmälaseja koko ajan ja koet, että ne voivat olla tiellä arkisissa tilanteissa. Piilolinsseillä voit helposti muuttaa sen, miten sinä näet maailman ja maailma näkee sinut. Ja saat vapauden nauttia elämästä."

Mainos jatkuu listauksella (lihavointi alkuperäinen):
  • Vapaus näyttää siltä mitä haluat… sanoa se silmilläsi
  • Vapaus nähdä paremmin: Terävä ja kirkas näkö koko näkökentässä
  • Vapaus liikkua: Piilolinssit eivät putoa eivätkä ole tiellä urheillessasi
  • Vapaus valita asusteet: Voit käyttää trendikkäitä aurinkolaseja ja muuttaa ulkonäköäsi ilman ongelmia.
  • Vapaus elää: Piilolinssit ovat helppokäyttöisiä ja voivat helpottaa elämääsi.
Vuonna 2011 näin paljon vapautta muutaman euron muovipaloilla. Mikä parasta oman vapauden voi käydä hankkimassa milloin vain lähimmän kaupan hyllyltä.

Muutama hetki taaksepäin Antiikin Roomassa vapaudella oli hieman eri merkitys. Roomalaisessa yhteiskunnassa ihmiset oli jaoteltu hierarkkisesti kolmelle eri tasolle: orjiin (servi), vapautettuihin (liberti) sekä ylimpänä vapaina syntyneisiin Rooman kansalaisiin (cives). Orjilla oli useita keinoja vapautua alistetusta asemastaan. Koulutetut orjat vapautuivat lähes aina, samoin monet isännät vapauttivat hyvin palvelleen orjan testamenttinsa kautta. Keisari Augustuksen aikana orjia vapautettiin niin suuria määriä, että jouduttiin säätämään laki, joka esti vapautumisen ennen 30 ikävuoden saavuttamista. Vapautetuille orjille sallittiin mm. oikeus omistaa maata, mutta heistä ei voinut tulla täysivaltaisia Rooman kansalaisia. Vuonna 2011 Dailies - piilolinssit hankkiva ihminen voi ostaa vapauden näyttää miltä haluaa, vapauden nähdä paremmin, vapauden liikkua, vapauden valita asusteet sekä vapauden elää. Rooman ajoista olemme edistyneet sen verran, että orjuus on nykyään laitonta kaikkialla maailmassa. Valitettavasti orjuus on kuitenkin todellisuutta miljoonille ihmisille myös nykymaailmassa. Mutta kuinka vapaita olemme loppuen lopuksi me kaikki muutkaan, jotka elämme "vapaassa markkinataloudessa"?

Vapaus on laaja käsite. Sillä voidaan tarkoittaa itsemääräämisoikeutta, vapaata tahtoa, mutta myös vastuuta omista teoista. John Stuart Mill erotti vapauden toimia (to act) ja vapauden pakkovallasta (absence of coercion). Isaiah Berlin käsitteellisti vapauden kahdeksi vastakkaiseksi kategoriaksi: positiivinen ja negatiivinen vapaus. Negatiivinen vapaus on vapautta jostakin (esim. valtion mielivaltaisesta hallinnasta), positiivinen vapaus puolestaan vapautta johonkin (esim. oikeus ilmaiseen koulutukseen). Vapaus rinnastetaan nyky-yhteiskunnassa usein oikeuksiin. Kansalaisella on oikeus päättää omaa elämää koskevista asioista, toisaalta hänellä on myös oikeus vaatia tiettyjä kaikille taattuja oikeuksia. 

Vapauskäsitettä käytetään surutta hyväksi niin politiikassa kuin markkinataloudessakin. Sen varjolla perustellaan ja oikeutetaan mitä kieroutuneimpia tarkoitusperiä. Samalla tämän arvokkaan ja hienon käsitteen sisältö muuttuu banaaliksi. Amerikkalaiselle konservatiiville vapaus on oikeus omistaa automaattiaseita. Helsingin Sanomien HS-raadille vapaus on oikeutta syödä lihaa. HS-raati on tieteen ja kulttuurin vaikuttajista koottu joukko, joka Hesarin sivuilla säännöllisesti käsittelee (tai kuten HS itse toteaa "lietsoo ja syventää") ajankohtaista aihetta. Tämän vuoden huhtikuussa raati keskusteli lihansyönnistä ja Tuomas Kyröä mukaillen pahoitin kyllä mieleni näiden "vaikuttajien" kommentteja lukiessani.

Historiantutkija Markku Ruotsila: "Viherpunainen liike on nopeasti muuttumassa uudeksi totalitarismiksi (mikä ei yllätä, ovathan sen juuret tukevasti vanhassa punaisessa totalitarismissa). Nyt aletaan unelmoida sen määräämisestä, kuka saa syödä mitä ja milloin. Jättäkää ihmiset rauhaan! Niin kauan kuin ihmisiä on ollut, ovat he syöneet lihaa – jos ovat halunneet. Vapaus on länsimaisista arvoista ensimmäinen!"
Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen "Me ihmiset olemme osa luontoa, jossa kaikkien elävien arvokkaana tehtävänä on joutua lopulta toisen elävän ravinnoksi, systeemin kierto on loistava. Ihmisellä on yhtä suuri oikeus syödä toisia eläviä kuin vaikka hyttysellä, sudella tai haukalla. Muurahaisetkin pitävät kotieläimiä. Olen jo täysin tympääntynyt vegaanien naiiviuteen ja kaksinaismoraaliin. Jos päämääränä on elämän säilyttäminen, miksi he sallivat abortit, joissa viattomia ihmislapsia murhataan Suomessakin 10 000 vuosittain, aivan itsekkäistä syistä? [...]Minä syön päivittäin iloisena lihaa ja kuljen lämpimänä pakkasella turkissa ja nahkasaappaissa esi-isieni tavoin. Toivon että yhteiskunta lainsäädännöllä huolehtii minun lajityypillisistä tarpeistani. "
Vegaanit ja viherpunainen liike ovat rajoittamassa kansalaisten oikeutta syödä rajattomasti kuolleita eläimiä. Markku ja Kaarina, jos olette oikeasti huolissaan totalitarismista niin eikö mieluummin kannattaisi olla huolissaan siitä, että meitä valvotaan julkisissa tiloissa tuhansilla videokameroilla, työnantajat voivat lukea sähköpostejamme ja kotona mainostauoilla vastaanottimiimme pakkosyötetään osto -ja kulutuspropagandaa itse ohjelmaa kovemmalla äänenvoimakkuudella?
Pohjat veti kuitenkin suomentaja Jukka Mallinen. Mallisen pohdinta alkoi kohtuullisen analyyttisesti:
"Suurin osa ihmiskuntaa ei pidä lihansyöntiä epäeettisenä. Mutta ehkä tässä suhteessa lännessä on alkanut kulttuurin muutos. Buddhalaisessa ja hindulaisessa kulttuurissa lihansyöntiin suhtaudutaan jo vanhastaan tuomitsevasti."
Hyvästä aloituksesta huolimatta argumentointi karkasi hyvin pian idiotismin puolelle.
"Teknologian kehitys pystyy ratkaisemaan lihantuotannon ekologiset ongelmat, jos vain eettistä tahtoa löytyy. Tiettävästi Homo sapiens ja sivilisaatio kehittyi ihmisapinan aivojen koon kasvamisen seurauksena. Näiden suurempien aivojen kehittymisen edellytys oli siirtyminen lihansyöntiin. Ainoastaan liha ja kala kykenivät antamaan Homo sapiensin aivoille niiden vaatiman suuremman energiamäärän."
Loppukommentti ei pysynyt enää edes idiotismin rajoissa.
"Jos siirrymme kasvisravintoon, tyhmistyykö ihmiskunta?"
(Olisin kovasti huolissani suomalaisen tieteen ja kulttuurin tilasta näiden kommenttien perusteella. Onneksi samassa jutussa kommentoineet Johanna Sinisalo, Antti Nylen, Ville Ranta, Yrjö Sotamaa sekä moni muu onnistuivat valamaan uskoa suomalaisen älymystöön.)
Jukka, ei tämä idiotismin aikakausi ja länsimaisen yhteiskunnan rappio tule olemaan eläinperäisistä valkuaisaineista kiinni. Käy tutustumassa lähimmän kuntosalisi lihapäihin, sivistys edellyttää jotain muutakin kuin suurta määrää proteiinia ruokavaliossa. Suomalainen lihankulutus on kolminkertaistunut 60 vuodessa, mutta ei se ole pelastanut meitä Big Brotherilta, Power Balance-rannekkeilta tai kielihammasharjoilta.
On jyrkikataismaisesti pelottavaa ajatella, että nykyaikana vapaus määritellään oikeutena syödä määrättömästi lihaa, lentää lentokoneella kolme kertaa vuodessa Thaimaahan ja omistaa kaksi autoa. Siis oikeutta kuluttaa rajattomasti luonnon resursseja kellon ympäri, juurin niin paljon kuin haluaa. Ihmiskunnan historiassa ei ole koskaan ollut tilannetta, jossa meillä on mahdollisuus liikkua rajattomasti mantereelta toiselle tai saada puhdasta vettä, sähköä, lämpöä ja ravintoa kellon ympäri tasan haluamamme määrä. Kyse ei ole enää perustarpeiden tyydyttämisestä, vaan nimenomaan oikeudesta sikailla ja rellestää juuri niin paljon kuin kulloinenkin mielihalumme sattuu houkuttamaan.
Missään tämä järjettömyys ei tule ehkä paremmin esille kuin "syö niin paljon kuin jaksat" - buffeteissa (vaikka suomeksi verbi onkin laimennettu alkuperäisestä ja vielä absurdimmasta niin paljon kuin pystyt, "all you can eat"-muodosta). Näissä paikoissa ei kehoteta syömään niin paljon kuin haluat tai tarvitset ruokaa, vaan nimenomaan niin paljon ja kauan kuin vain on fyysiset rajoitteet huomioon ottaen mahdollista tunkea ruokaa suuhun. Nousisiko kansa barrikadeille, jos Raxin liiketoiminta kiellettäisiin epäterveellisenä ja vaarallisena? Täytyyhän tätä mitattoman arvokasta länsimaista vapautta puolustaa! 
Ennen tuotanto -ja kulutusyhteiskunnan syntyä, ruoan eteen piti tehdä töitä. Sato oli korjattava, kalat kalastettava ja eläimet teurastettava. Ravinnon hankkiminen vaati työtä ja vaivaa, eikä vähänkään järkevä yksilö kuvitellut voivansa syödä kuormasta ensi vuoden satoa, ennen kuin se oli edes korjattu. Nyt me kuvittelemme, että meillä on nimenomaan oikeus saada kaikkea haluamaamme rajattomasti, eikä ympärillä oleva yhteisö saisi tätä millään tavalla kritisoida. Monet talousteoreetikot painottavat markkinataloutta vapauden mahdollistajana ja kaikki säännöt ja rajoitukset, jotka rajoittavat sen toimintaa ovat siten vapauden rajoittamista. Kuitenkin kuluttamiseen ja haluamiseen yllyttävää ja usein käskevää toimintaa (esim.mainonta) ei nähdä vapautta rajoittavana. Dailiesmäisesti meille uskotellaan, että ostaminen ja omistaminen tulee takaamaan meille kauan janoamamme vapauden.
Vapauden banalisointi ja harhaanjohtava tulkinta eivät koske ainoastaan kuluttamista. Todellisen vapauden tukahduttaminen on myös laajempi yhteiskunnallinen ongelma. Demokratiassa vapauden korvaamaton arvo konkretisoituu yhdessä melko itsestään selvässä asiassa, nimittäin sananvapaudessa. Sananvapaus on länsimaissa niin merkittävä arvo, että se on kirjattu yleensä perustuslain tasoiseksi oikeudeksi.
Markkinatalouden alle hukkuvien uhrien lista on pitkä ja surullinen. Finanssikriisi on kirjailija Dirk Kurbjuweitin mukaan tuhoamassa myös demokratioiden perustana olevan sananvapauden.
"Less than three years after the peak of the [financial] crisis, it seems as if it never happened. That is true of the economy, but it is also true of us as economic subjects. But is that all we are? No, we are also citizens and participants in a democratic society. As such, we have no reason to be celebrating. Instead, we ought to be sad and outraged. Democracy, after all, is not doing splendidly, or even well. It is gradually becoming a casualty of the financial crisis."

Kurbjuweitin mukaan finanssikriisi on nostanut pintaan kaikki ne vaimennetut äänet, jotka viime vuosina ovat jääneet kasvavan kansantalouden vyörymisen aiheuttaman metelin alle. Tällä viikolla olemme lukeneet Lontoon mellakoista, jossa ilmeisesti yhdistyvät puhdas huliganismi, tyytymättömyys yhteiskuntaa ja näköalattomuus omaa tulevaisuutta kohtaan. Espanjassa tulevaisuudentoivonsa heittäneet nuoret ovat marssineet kaduilla vaatien työpaikkoja leikkauksien sijasta. Ranskassa on myyty 1,4 miljoonaa kopiota Stephane Hesselin kirjoittamasta "Indignez vous!"-kirjasta.

Kuinka kansalaisilta voidaan vaatia yhteiskunnallisten pelisääntöjen noudattamista, kun samaan aikaan rahoitusmaailmassa (poliitikkojen hiljaisella siunauksella) ryövääminen, valehtelu ja sääntöjen rikkominen on arkipäivää? Voittojen kerääntyminen harvoihin käsiin, ja loppusiivouksen jättäminen yhteiskunnalle, on saanut monet ihmiset oikeutetusti tuntemaan raivoa ja pettymystä poliittisia järjestelmiä kohtaan. Euroopan poliitikot kokoontuvat Brysselissä hyväksymään laimeita päätöslauselmia, jonka todellisista merkityksistä aloitetaan kiistely jäsenmaissa ennen kuin valtionvarainministerien paluukoneen renkaat ovat koskettaneet kiitorataa. Poliitikot eivät ole ainoastaan voimattomia ja kyvyttömiä hallitsemaan tilannetta, monet sortuvat myös suoranaiseen valehteluun.

Kurbjuweit jatkaa:

"Jean-Claude Juncker, the prime minister of Luxembourg, had his spokesman deny that a meeting of European Union finance ministers on the Greek crisis was taking place, even though that meeting was in fact taking place. It wasn't the kind of lie that frequently crops up in politics: the broken campaign promise. Rather, it was more crass type of untruth: the denial of a reality. Juncker no longer had the courage to speak the truth. He was guided by fear of the financial markets. His lie was a capitulation of politics. [...] This is what is so disturbing about the current situation: the fact that politicians seem so helpless and powerless. They have been given a new master, and it's not us, the people, who tend to intervene in milder ways. Rather, it's the ruthless financial markets. The markets drive politicians even further into anxiety, weakness, incapacity and lies. Those who govern us are now being governed by the banks. That's the situation.

The economy has all the advantages. Financial companies are not obligated to serve the general good. They are under no pressure to legitimize their actions, they operate in a secretive way, and they pursue a clear goal that they are wildly determined to achieve: high yields. As a result, politicians are watching what they say. Pretty much everyone recognizes that it would be fair to involve the banks in the rehabilitation of Greece. But hardly any politicians dare to pursue such a course with any consistency.

Besides, democracy is based on the word. Without free speech and the open exchange of views and ideas, democracy is impossible. Secrecy is the domain of authoritarian states. But at the moment, European politicians cannot speak openly about one of their most important issues, the euro. All it takes is a few words uttered by a finance minister for the banks to react with the extreme sensitivity. They immediately shift billions in assets, often to the detriment of entire nations. Words have become expensive, and that makes them dangerous.

[...] The banks and investment firms now play the role once held by the gods. Hardly anyone dares to criticize them, and fear of their wrath guides the behaviour of politicians. Many are reluctant to speak frankly, while others seek refuge in lies. Under such conditions, democracy has lost its dignity. And that is dangerous. The foundation of any dictatorship is the tacit or open threat of violence against citizens. Their fear supports the system. The basis of democracy is respect among citizens. Their approval supports the system. If this approval disappears, democracy crumbles."

Onko ihme, että tällaisessa tilanteessa pääministeri Jyrki Kataisen kommentit euroalueen kriisistä typistyvät epämääräisiksi oman pelkotilan kuvailuksi?

"Tänä aamuna pystyimme lukemaan lehdistä, että Italian ja Espanjan valtionvelkojen korot ovat nousseet uuteen ennätykseensä. Se on äärettömän huolestuttava ja pelottava ajatus", sanoi Katainen Ylen haastattelussa.

Pääministerit eivät ole tilanteessa yhtään sen enempää kartalla, kuin tavalliset kansalaisetkaan. Tehtyään päätöksiä he Brysselissä, he joutuvat odottelemaan voimattomina, kuinka markkinat reagoivat niihin. Tukipaketit ja vakausvälineet ovat uhrilahjojen jättämistä temppelille. Täytyy vain toivoa, että markkinahirviö leppyisi demokratian teurastetuista lampaista.

Finanssikriisin jälkimainingeissa luvattu sääntelyn ja valvonnan lisääminen ei ole todellakaan onnistunut ottamaan niskalenkkiä markkinavoimista. Päinvastoin, markkinoiden kuristusote demokraattisista hallinnoista on vain kiristynyt. Jopa Yhdysvalloissa Valkoinen talo tärisee, kun yksittäinen luottoluokittaja päättää laskea liittovaltion velkaluokitusta yhdellä pykälällä. Kaikista vaarallisinta on, että markkinat vaimentavat poliitikkojen suut, eikä asioista voi keskustella enää avoimesti. Tämä jos mikä on oire totalitaristisesta yhteiskunnasta.

Viitteet:
HS-raadin lihansyöntikeskustelu:

Dirk Kurbjuweitin essee Der Spiegelissä:





keskiviikko 10. elokuuta 2011

Jeremy Clarkson ja sähköautot.



BBC:n Top Gear - ohjelma on yksi planeettamme tunnetuimmista autoiluohjelmista, jota seuraa arviolta 350 miljoonaa katsojaa. Jeremy Clarksonin, Richard Hammondin ja James Mayn juontama ohjelma on sekoitus autoesittelyitä, julkkisvierailijoita ja kieli poskella suoritettuja testejä, joissa 'tahattomasti' syntyvät komedialliset elementit ovat usein faktoja tai totuutta tärkeämpiä. Ohjelma tunnetaan erityisesti nopeiden ja kalliiden superautojen fetisoimisesta sekä Clarksonin roolista keski-ikäisenä alkoholia ja punaista lihaa nauttivana valkoisena miehenä, jonka libertaristis-konservatiivisessa maailmankatsomuksessa kaikki yksilön sikailuvapautta rajoittavat aatesuunnat (ympäristö, tasa-arvo jne.) ovat säännöllisenä ivan kohteena. Vuosien varrella Top Gearia on kritisoitu rasistisista ja loukkaavista sekä yleisemmin piittaamattomasta asenteesta ympäristöasioita tai vastuullista liikennekulttuuria kohtaan. Vuonna 2008 autovalmistaja Tesla jopa haastoi ohjelman tuottajat oikeuteen valheellisista väittämistä liittyen yhtiön valmistaman sähköauton suorituskykyyn. Vuosien varrella olen seurannut Top Gearia säännöllisen epäsäännöllisesti. Katselukerrat ovat vähentyneet sitä mukaa, kun ala-arvoiset, huonosti käsikirjoitetut ja päälle liimatut vitsit ja juonenkäänteet ovat kasvaneet.

Tällä viikolla Top Gear on ollut taas otsikoissa Isossa-Britanniassa. Sunnuntaina lähetetyssä ohjelmassa Clarkson oli suorittamassa Nissanin uuden Leaf-sähköauton testiä. Koeajon aikana hän jäi tuntikausiksi jumiin pieneen kylään, koska autosta loppui akku kesken matkan. Clarksonin mielestä koe osoitti, että sähköautot eivät ole tulevaisuuden vaihtoehto johtuen autojen rajatusta toimintasäteestä ja huonosta suorituskyvystä. Clarksonin mielestä on paljon kivempaa kruisailla kunnon bensahirmulla, kuin alistua epävarman ompelukoneen vietäväksi.  Nissanilla oli kuitenkin osattu varautua (osin varmaan Tesla-tapauksesta johtuen) mahdollisiin ongelmiin, ja autoon oli asennettu seurantajärjestelmä ennen sen luovuttamista Top Gearin käsiin. Tiedoista kävi ilmi, että auton akkujen varaustaso oli tahallisesti ajettu alas ennen varsinaisen testin aloittamista. Joidenkin silminnäkijöiden mukaan autolla oli ajettu kilometritolkulla ympyrää, jotta akku oli saatu tyhjenemään. Koko testi oli lavastettu palvelemaan ennakkoon asetettua käsikirjoitusta, jossa Clarksonille avautui jälleen kerran mahdollisuus ivailla tälle viherpiipertäjien liikkumavälineelle. Clarkson on haastattelussa myöntänyt tietäneensä asiasta, todeten kuitenkin että "[t]hat´s how TV works". Joskus totuutta on hieman taivuteltava, jotta tarinasta tulee myyvempi.   

Muun muassa Guardian on ruotinut tapauksen eri ulottuvuuksia varsin perusteellisesti. On kieltämättä huolestuttavaa, että julkisesti rahoitetun ja korkeisiin eettisiin standardeihin sidotun BBC:n tuottamassa ohjelmassa lähdetään 'viihteen' nimissä tahallisesti vääristelemään tosiasioita. Totuudella ei ole niinkään väliä, kunhan kansa kotisohvilla saa viikoittaisen viihdeannoksen ja vahvistusta omille stereotypioilleen. On totta, että Top Gear on ensisijaisesti viihdeohjelma, mutta 350 miljoonan katsojan kautta se on väistämättä myös mielipidevaikuttaja. Ja tässä tapauksessa mielikuvilla ja mielipiteillä on laajempaakin yhteiskunnallista merkitystä. Nissan Leaf on ensimmäisiä varteenotettavia polttomoottoriauton korvaajia, ja siksi sota kuluttajien niihin liittämistä mielikuvista on merkityksellinen autojen yleistymisen kannalta. Kiista ei toisin sanoen ole ainoastaan Top Gearin ja Nissanin välinen myrsky vesilasissa, vaan kyseessä on laajempi taistelu vanhojen ja uusien paradigmojen välillä.

On vaikea löytää enää vakavasti otettavaa tahoa joka kiistäisi, ettei fossiilisten polttoaineiden käyttö autoissa ole kestämätöntä sekä ympäristön että ihmisen näkökulmasta. Öljy loppuu, ilmasto lämpenee ja kaupungeissa kärsitään ilmansaasteista. Miksi kiista sähköautojen ja polttomoottoriautojen välillä ei ole sitten kääntynyt lopullisesti ensimmäisen voitoksi? Eikö sähköautoihin siirtymisessä olisi kyse aikamoisesta win-win-tilanteesta? Mikä hidastaa ympäristöystävällisen liikkumisen sekä energian säästämistä ja energiatehokkuutta parantavien teknologisten ratkaisujen käyttöönottoa?

Useiden viime vuosina tehtyjen tutkimusten mukaan pelkästään rationaalisen valinnan näkökulmasta outoa tilannetta ei pystytä selittämään. Ainoastaan taloustieteilijälle tulee yllätyksenä, että ihmisten tekemiin valintoihin vaikuttavat myös sosiaaliset, kognitiiviset ja behavioralistiset tekijät. Päätöksenteon tarkastelu tästä näkökulmasta selittää myös paremmin sitä, miksi yksilöt eivät tee päätöksiä, jotka olisivat jopa taloudellisesta näkökulmasta järkeviä (esimerkiksi oman asunnon energiatehokkuuden parantaminen ja sitä kautta sähkölaskujen pieneneminen).

Sähköautojen yleistymistä hidastaa usein esitetty argumentti siitä, että ne eivät kykene samoihin asioihin kuin nykyiset polttomoottoriautot. Yleisin argumentti sähköautoja vastaan on niiden rajallinen toimintasäde sekä puutteellinen latausverkosto. Kuitenkin tutkimuksissa on havaittu, että suurin osa ihmisten päivittäisistä ajoista onnistuisi jo nyt sähköautolla (lukuun ottamatta ehkä niitä kerran vuodessa tehtäviä Lapin reissuja). Sähköautojen latausverkosto puolestaan kehittyisi varsin nopeasti kattavaksi, kunhan niiden myynti lähtisi kunnolla vetämään. Kyseessä on jonkinasteinen muna vai -kana dilemma. Toisaalta jo nyt markkinoilla on olemassa teknologisia ratkaisuja, joiden avulla lähes mikä tahansa sähköverkon ulottuvissa oleva paikka voidaan muuttaa sähköauton latauspisteeksi. Pienellä investoinnilla kuka tahansa voisi perustaa latauspisteen esimerkiksi omalle kotipihalleen. Positiivisena sivuvaikutuksena näin ei tarvitsisi myöskään käydä enää juomassa kolme päivää vanhaa kahvia syövän lailla ympäri Suomea levittäytyneillä ABC-huoltoasemilla.

 Kuinka relevanttia on ylipäätään verrata öljy -ja sähkökäyttöisiä kuljetusmuotoja keskenään? (Tämä kysymys on relevantti kiisteltäessä minkä tahansa saastuttavan ja ympäristöystävällisen teknologian välisistä eroista.) Öljyllä kulkevia autoja ja niiden tarvitsemaa infrastruktuuria on kehitelty reilu 100 vuotta. Auto-sanan käyttö luo harhan vertailtavuudesta vanhan ja uuden kulkuvälineen välillä. Sähköauto ja polttomoottoriauto eivät nimittäin kuulu samaan käsitekategoriaan. Sähköautot edustavat uutta ajattelutapaa, jossa koko yhteiskunta toimii uudella, entisestä poikkeavalla tavalla. Sähköauton kehittämisen taustalla on nimenomaan ollut ajatus irtautua niistä haitallisiksi todetuista käytännöistä, joita polttomoottoriauto edustaa. Sähköauton ja polttomoottoriautojen keskinäinen vertailu on kuin vertailisi lankapuhelinta ja kännykkää keskenään. Kummatkin ovat yhteydenpitovälineitä, mutta silti täysin eri tarkoitukseen valmistettuja laitteita. Sähköauton tehtävä ei ole olla teknisesti parempi versio autosta, vaan uudenlainen tapa ajatella liikkumista ja sen edellytyksiä.

Top Gearissa Clarkson ajaa usein superautoja, joiden kiihtyvyyttä, hevosvoimia ja käsintehtyjä nahkaistuimia hän jaksaa ylistää loputtomiin. On kuitenkin syy, miksi autoja ajetaan aina testiradalla. Huolimatta kaikista autoihin liitetyistä superlatiiveista ne ovat vielä sähköautojakin hyödyttömämpiä normaalissa liikenteessä.

P.S. Juttua kirjoittaessani ajattelin, että Clarkson ansaitsisi viikon idiootti-palkinnon toiminnastaan ja kommenteistaan. Perjantain Guardianissa oli kuitenkin juttu Donald Trumpista, joka on rakentamassa golfkenttää Skotlannin Aberdeenshireen. Trump on harkitsemassa oikeustoimia golfkentän edustan rannikolle rakennettavaa tuulivoimalapuistoa vastaan. Trumpin mukaan tuulivoimalat pilaisivat hänen golfkenttänsä merinäkymät ja aiheuttaisivat siten myös taloudellista vahinkoa. Golfkentän naapurissa asuva David Milne totesi Guardianissa, että tämä "New Yorkin klovni" on itse tuhoamassa 500 hehtaaria luonnonkaunista dyynimaisemaa, joten hänen olisi suotavaa olla valittamatta muutaman merelle pystytetyn tornin maisemaa pilaavasta vaikutuksesta. Idiotismi yhdistettynä arroganssiin ei ole ainoastaan huolestuttavaa, vaan myös ympäristölle vaarallista. Ehkä tällä viikolla palkinto menee jakoon Clarksonin ja Trumpin kesken.