Powered By Blogger

perjantai 18. joulukuuta 2015

Pariisin ilmastosopimus on historiallinen läpimurto - kritiikki sen heikkouksia kohtaan on hampaatonta.


Isäntämaa Ranskan puheenjohtaja Laurent Fabius. 
  • Pariisin sopimus on lähes millä tahansa kriteerillä arvioituna historiallinen läpimurto
  • Pariisi on käännepiste vähähiilisen tulevaisuuden luomisessa
  • Sopimus sisältää kaikki rakennuspalat kunnianhimoiselle, pitkäaikaiselle ja dynaamiselle ilmastopolitiikalle
  • Pariisin antama signaali maailmalle on selkeä ja reaktiot ovat olleet toivotun mukaisia
  • Sopimusta kohtaan esitetty kritiikki (mm. laillinen sitovuus) osoittautuu ilmastoneuvotteluiden historian valoissa hampaattomiksi
***

Lauantai 12.12.2015 tulee jäämään historiankirjoihin. Kaikki maailman maat sopivat tuolloin ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kattavasta, kunnianhimoisesta  ja laillisesti sitovasta ilmastosopimuksesta. Sopimusta kuvattiin ensiarvioissa mm. läpimurroksi, käänteentekeväksi ja historialliseksi. Se saattaakin osoittautua lähihistoriamme merkittävimmäksi monenkeskiseksi neuvottelutulokseksi.  

Väite on tietenkin kova, mutta vahvasti perusteltavissa. Koskaan aiemmin ei ole pystytty saavuttamaan yhteisymmärrystä tämän mittaluokan globaalista ongelmasta sekä ennen kaikkea tavoitteesta ja keinoista sen ratkaisemiseksi. On tärkeää muistaa Pariisin sopimuksen taustalla oleva massiivinen haaste eli fossiilisten energiavarojen käyttö. Sopimukseen kirjatut tavoitteet tarkoittavat, että merkittävää osaa maailman valtioiden hallussa olevista fossiilivarannoista ei voida käyttää. Siinä mielessä Pariisin sopimus on merkittävä käännepiste vähähiilisen tulevaisuuden luomisessa. 

Pariisin sopimuksen sisältö yllätti monet kokeneetkin neuvottelijat. Reaktiot sopimukseen ovat olleet pääosin positiivisia. Soraääniä on toki myös kuultu. Sopimus ei tietenkään ole täydellinen. YK:n entisen pääsihteerin Dag Hammarskjöldin sanoin YK:ta ei luotu viemään ihmiskuntaa taivaaseen, vaan pelastamaan se helvetiltä. Tavoitteiden ja toimien välillä on ammottava kuilu. Jotkut maat saivat enemmän kuin toiset. Kyse on kompromissista 195 maan välillä, jossa jokainen kirjattu sana on ollut vuosien neuvottelun tulos.

Yleinen konsensus on kuitenkin, että Pariisin teksti sisältää vaadittavat palaset ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Nyt ei ole enää kysymys siitä voidaanko ja pitääkö ongelma ratkaista, vaan siitä miten se ratkaistaan. 

Sopimuksen syntyminen on erittäin merkittävä asia monestakin syystä. Tärkein on varmasti se, että globaalin sopimuksen syntymisen jälkeen yksi suurimmista tekosyistä toimimattomuudelle on poissa. Yksikään maailman maa ei enää piiloudu jonkun toisen taakse. 

Tärkein ja monien esittämä kysymys on tietenkin se, että onko sopimus riittävä ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi. Aloitetaan kuitenkin lähes itsestään selvän asian toistamisesta. Yksikään sopimus ei yksinään ratkaise ilmasto-ongelmaa. Yhdenkään sopimuksen poissaolo ei  kumoa jo saavutettua edistystä, jota eri maat,  yritykset, kunnat ja kaupungit ovat tehneet ja tulevat tekemään. 

Tämä fakta oli jo hyvin etukäteen useimpien tiedossa. Pariisista odotettiin selkeää signaalia siitä, mihin maailma on menossa ja mihin investoinnit kannattaa jatkossa suunnata. Nyt sellainen tuli päätellen sekä vähähiilistä tulevaisuutta edistävien että sitä vastustavien intressiryhmien reaktioista. 

Mitkä sitten ovat Pariisin sopimuksen keskeiset onnistumiset?
  • Kattavuus: sopimuksen ovat hyväksyneet kaikki maailman maat ja sen yhteydessä annetut päästövähennyslupaukset kattavat 98 % globaaleista päästöistä. Aiemmat sopimukset ovat koskeneet vain pientä määrää teollisuusmaita ja niiden kattavuus on ollut vähäinen. 
  • Kunnianhimo: Pariisin sopimuksessa ilmaston lämpeneminen pyritään rajoittamaan reilusti alle kahteen, jopa 1,5 Celsius-asteeseen. Tavoitetta kiristettiin loppumetreillä puolella asteella pienten saarivaltioiden vaatimuksesta. Maiden esittämät tavoitteet eivät riitä lämpenemisen rajoittamisessa sovittuihin rajoihin, mutta ne ovat merkittävä harppaus kohti sitä. 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen on erittäin haastavaa ja tulee vaatimaan ennennäkemätöntä poliittista tahtoa, massiivisia investointeja ja teknologista kehitystä. On kuitenkin parempi asettaa tavoite korkealle ja pyrkiä siihen kuin asettaa rima liian matalalle jo lähtökuopassa.
  • Vaikuttavuuden parantaminen: sopimuksen laadinnassa on otettu oppia erityisesti Kööpenhaminen kokouksen epäonnistumisesta, ja siitä mikä on mahdollista kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Erityisesti Yhdysvaltojen vaatimuksesta päästövähennykset eivät ole osa itse sopimusta ja siten laillisesti sitovia. Jotkut ovat kritisoineet lähestymistapaa, mutta neuvottelujen historiaa tunteville kritiikki on hampaatonta. Yli 20 vuoden ajan laillisesti sitovaa päästövähennystä yritettiin ja joka kerta siinä epäonnistuttiin. Tärkein kriteeri on sopimuksen vaikuttavuus ja siinä suhteessa uusi lähestymistapa on jo nyt osoittautunut valovuosia tehokkaammaksi keinoksi kuin Kioton pöytäkirjassa valittu polku yrittää sopia etukäteen laillisesti sitovista ja kaikkia velvoittavista tavoitteista. On myös tärkeää muistaa, että Kioton laillisella velvoittavuudella ole ollut juuri merkitystä, koska mitään tehokasta rankaisumekanismia ei YK-tasolla ole olemassa. Porkkanat toimivat keppiä paremmin. 
  • Maiden välisen yhteistyön mahdollistaminen ja siihen kannustaminen: sopimus itsessään mahdollistaa ja kannustaa maita toimimaan yhdessä rankaisemisen sijaan. Tämä koskee mm. teknologiaa, markkinamekanismeja, metsiä ja ilmastorahoitusta. 
  • Pitkäaikaisuus ja dynaamisuus: sopimus on rakennettu pitkäaikaiseksi ja se sisältää mekanismin, jolla tavoitteita voidaan säännöllisesti tarkistaa ja kunnianhimoa nostaa. Neuvotteluissa voidaan keskittyä nyt toimeenpanoon, yhteistyöelementtien vahvistamiseen ja kunnianhimon nostoon historiallisen taakanjaon sekä sormilla osoittelun sijaan.
Pariisin ilmastosopimus on historiallinen ja lähes millä tahansa kriteerillä arvioituna parempi kuin ennalta odotettiin. Lopputuloksen aiheuttamat reaktiot maailmalla luovat uskoa sille, että Pariisin lähettämä viesti on kuultu. Se on vahvistanut vähähiilisen tulevaisuuden puolesta puhuvien tahojen itseluottamusta ja heikentänyt vastaavasti kehitystä jarruttavien äänenpainoja. Sopimus itsessään ei ratkaise tietenkään mitään, vaan todellinen työ päästöjen vähentämiselle on nyt edessä. Maailman maat ovat asettaneet tavoitteen ja suunnan. Nyt meidän jokaisen pitää tehdä kaikkemme, että ne myös saavutetaan. 







keskiviikko 4. marraskuuta 2015

7 muutostekijää, jotka edesauttavat onnistumista Pariisin ilmastokokouksessa.


Pariisin ilmastokokous alkaa alle kuukauden päästä. Maailman mailla on historiallinen mahdollisuus ilmaston lämpenemisen hidastamiseen ja vähähiilisen tulevaisuuden vauhdittamiseen. Panokset ovat kovat, koska vääntöä nykypolulla jatkamisen ja vihreän tulevaisuuden välillä käydään päivittäin parlamenteissa, kaupunginvaltuustoissa, yritysten johtokunnissa ja sadoilla muilla areenoilla.

Alla on listaus seitsemästä muutostekijästä, jotka valavat uskoa siihen, että Pariisin lopputulos on todellinen käännepiste vähähiiliseen maailmaan siirtymisessä.

1. Päästöjen vähentäminen maailmalla etenee vahvasti

Yksi keskeisistä tekijöistä Pariisin kannalta on se millaisiin päästövähennyksiin maailman maat ovat valmiita. Tähän mennessä 156 maata on ilmoittanut tavoitteestaan Pariisin kokousta varten. Lupaukset (INDC:t, eli Intended Nationally Determined Contributions) kattavat yli 90 % globaaleista päästöistä ja tarkoittavat, että käytännössä kaikki maailman suurimmat saastuttajat aikovat merkittävästi vähentää omia päästöjään tulevina vuosina. Tilanne on muuttunut dramaattisesti. Vielä muutama vuosi sitten suuri osa maailman maista oli haluton asettamaan itselleen minkäänlaisia velvoitteita.   

2. Tavoitteiden kunnianhimo on noussut merkittävästi

Ilmastonmuutoksen kannalta merkittävin kysymys ei ole osallistuvien maiden määrä, vaan arvio siitä, kuinka paljon maapallo tulee nykykehityksellä lämpiämään. Nykyiset lupaukset eivät riitä pitämään lämpenemistä turvallisissa rajoissa, mutta ensimmäistä kertaa ilmastoneuvotteluiden historiassa globaali lämpenemisennuste on pudonnut alle 3 Celcius-asteen. Pudotusta edellisiin arvioihin tuli yli 30 % eli kokonainen aste! Suunta on oikea ja nyt asetetut tavoitteet muodostavat pohjan jatkotoimille. On tärkeää muistaa, että maiden asettama kunnianhimo on täysin kansallisesti päätetty ja siten niiden voidaan olettaa olevan alakanttiin siitä, mikä on tulevaisuudessa teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Hillintätavoitteiden saavuttaminen käy vuosi vuodelta helpommaksi, kun vähähiiliset teknologiat kehittyvät ja tulevat halvemmiksi.

3. Kehitysmaat ottavat johtoaseman teollisuusmaiden rinnalla

Lähes 20 vuotta ilmastoneuvotteluiden kohtalonkysymys on ollut se, kuinka teollisuus - ja kehitysmaiden pitäisi vähentää omia päästöjään. Pattitilanne on konkretisoitunut Yhdysvaltojen ja Kiinan välisenä kiistana siitä, onko yksipuolisissa toimissa järkeä, jos toinen ei tee mitään. Vyyhti lähti avautumaan viime vuonna, kun Kiina ja Yhdysvallat ilmoittivat löytäneensä yhteisymmärryksen siitä, että päästövähennykset ovat kummankin maan kansallinen etu. Tämä avasi lukon, jonka jälkeen teollisuusmaat ovat saaneet rinnalleen muutkin kehitysmaat. Tähän mennessä jo 114 kehitysmaata on asettanut itselleen päästövähennystavoitteen ja viime vuonna jo yli puolet uusiutuvien investoinneista tehtiin kehittyvissä talouksissa. Edelläkävijöitä löytyy joka mantereelta. Costa Rica, Brasilia, Etiopia, Marokko, Meksiko ja Intia ovat kaikki arvioitu vähintään EU:n tasoisiksi kunnianhimon suhteen. Teollisuusmaille tulee kohta kiire pysyä tämän kehityksen perässä.

4. Ilmastotoimien rahoitus ja hiilen hinnoittelu etenevät vahvasti

Päästövähennykset ja ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutuminen vaativat rahaa. Ilmastoon liittyvät rahoitusvirrat sekä julkisista että yksityisistä lähteistä ovat alkaneet kasvaa merkittävästi viime vuosina. Muutos koskee sekä julkisia kehityspankkeja että yksityisiä rahoituslaitoksia. Samaan aikaan valtiot etsivät keinoja vähentää fossiilisten polttoaineiden tehottomia tukia ja lisätä saastuttamisen kustannuksia hiilen hinnoittelulla. Yhdessä nämä toimet auttavat siirtämään investointeja vanhoista saastuttavista toimista kohti puhtaampia ratkaisuja.

5. Kansalaiset äänestävät ilmastotoimien puolesta

Tänä syksynä sekä Australiassa että Kanadassa on pidetty vaalit, jossa ilmastotoimien kanssa viivyttelevät päättäjät on äänestetty paitsioon. Äänestystuloksilla on suuri positiivinen vaikutus Pariisin kannalta, koska maat ovat olleet teollisuusmaiden joukossa kaikkein vastahakoisimpia ilmastotoimien suhteen. Etenkin Kanadassa uusi pääministeri Justin Trudeau on ilmoittanut tarttuvansa päästövähennystoimiin päättäväisesti ja tuovansa tämän viestin mukanaan myös Pariisin ilmastokokoukseen. Myös Australian uusi pääministeri Malcolm Turnbullin on vihjattu ilmoittavan uusista aloitteista Pariisin kokouksen alussa. Neuvottelut tarvitsevat johtajuutta ja sitä on nyt tiedossa useammalta suunnalta.

6. Yritysten ja ei-valtiollisten toimijoiden rooli kasvaa dramaattisesti


Valtioiden lisäksi kaupungit, kunnat ja yritykset ovat tarttuneet ilmastohaasteeseen. Suuret amerikkalaisyritykset ilmoittivat lokakuussa ilmastotavoitteistaan, kansainväliset suuryritykset tavoittelevat 100 % uusiutuvaa energiantuotantoa, yritykset ja sijoittavat haluavat käynnistää vähähiilisen vallankumouksen, tuhannet eurooppalaiset kaupungit ja kunnat ovat sitoutuneet päästövähennyksiin. Listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Ei-valtiolliset toimet tekevät valtioiden asettamien kansallisten päästötavoitteiden asettamisen helpommaksi ja samalla nostavat ilmastopolitiikan kunnianhimoa kokonaisuudessaan. Kun toimilla on yritysten ja kuntien tuki, on valtakunnallisella tasolla helpompi liikkua eteenpäin.

7. Fossiiliyhtiöt myöntävät, että niiden on muututtava


Energiajätit (E.ON, RWE, Enel) toinen toisensa jälkeen ovat tulleet samaan lopputulokseen: fossiilisiin polttoaineisiin investoiminen on tulossa kovaa vauhtia kannattamattomaksi. Syyskuussa Shell vetäytyi Arktiksen öljynetsinnästä käytettyään hankkeeseen lähes 7 miljardia dollaria. Lokakuussa BP:n johto myönsi, että kaikkea olemassa olevaa öljyä ei todennäköisesti tulla käyttämään. Eilen TransCanada päätti lyödä Kanadan öljyhiekkaa kuljettavan Keystone XL-suunnitelman jäihin. Päätös antaa Barack Obamalle mahdollisuuden haudata vuosikausia selvittelyssä ollut hanke lopullisesti. Tämä olisi myös ensimmäinen signaali siitä, että valtio päättäisi estää energiahankkeen toteutumisen sen negatiivisten ilmastovaikutusten takia. Tämä olisi merkittävä ennakkotapaus ilmastopolitiikan ja Pariisin kannalta. 

***

Ilmaston lämpenemisen hidastaminen on kestävyysjuoksua, joka jatkuu vuosisadan puoliväliin saakka. Onnistunut lopputulos tarvitsee sopivan yhdistelmän vauhtia ja kestävyyttä. Pariisin väliaika on merkittävä mittapylväs maalissa siintävän vähähiilisen tulevaisuuden kannalta. Liian hidas juoksu tässä vaiheessa tarkoittaa, että tavoite karkaa käsistä. Liian nopean tahdin vaarana on, että askelmerkit sekoavat ja koko suoritus kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Pariisissa maiden tehtävänä on etsiä kestävyysjuoksusta tuttua tasapainoa vauhdin ja kestävyyden suhteen. Neuvotteluja ei käydä tyhjiössä, vaan ulkopuolinen maailma on keskeinen vaikuttava tekijä. Monet palikat näyttävät loksahtavan kohdalleen Pariisin alla. Nyt tarvitaan yleisöltä lisäkannustusta. Sinä voit osallistua kannustamiseen aloittamalla vaikka täältä, täältä tai täältä


torstai 22. lokakuuta 2015

Japanin riskialtis energiapolitiikka.



Copyright: Daniel Bachler


  • Japani on yksi maailman suurimpia talouksia ja erittäin riippuvainen tuontienergiasta 
  • Ydinenergia on ollut vuosikymmeniä Japanin energiapolitiikan kulmakivi, mutta Fukushiman onnettomuus vuonna 2011 muutti tilannetta dramaattisesti 
  • Onnettomuuden jälkimainingeissa Japani yrittää muuttaa energiajärjestelmäänsä kahdella tavalla: panostamalla kivihiileen ja vetytalouteen. Kummatkin tavoitteet kasvattavat Japanin päästöjä ja energian tuontiriippuvuutta.
  • Valittu tie sisältää huomattavia taloudellisia ja poliittisia riskejä. Mittavat energiainvestoinnit voivat osoittautua talouden ja teollisuuden kannalta erittäin ongelmallisiksi jo lähivuosina


______________________________________________________________________________

Japanin energiapolitiikka ennen ja jälkeen Fukushiman

Japani on maailman kolmanneksi suurin talous. Maa on tunnettu omaleimaisesta kulttuurista ja toisaalta huipputeknologiasta sekä teollisuudesta. Energian suhteen Japani on poikkeuksellisen riippuvainen tuonnista (85 %). Japanilaiset käyttävät maailman kolmanneksi eniten öljyä, heti USA:n ja Kiinan jälkeen. Kokonaisuutena maa on maailman toiseksi suurin fossiilisten polttoaineiden tuoja. Korkean elintason ja teollisuustuotannon suurmaana Japani on myös yksi maailman suurimpia saastuttajia (6.sijalla, ennen Brasiliaa ja Saksaa).

Japanin mitättömät omat energiavarat ovat tarkoittaneet sitä, että jo teollistumisen alkuvaiheessa ydinvoimalla nähtiin olevan keskeinen rooli energiantuotannossa. Maan ensimmäinen ydinvoimala käynnistyi 1960-luvulla ja 70-luvun öljykriisistä lähtien ydinvoimalla tuotettu sähkö on ollut energiapolitiikan kulmakivi ja strateginen prioriteetti. Vuosikymmeniä strategia palveli yhteiskunnan ja teollisuuden tarpeita. Maan yli 50 ydinvoimalaa jauhoivat päästöttömästi 30 % maan sähköstä ja osuuden oli tarkoitus kasvaa lähelle 40 % lähivuosina.

Ydinvoimalla suunniteltiin olevan myös keskeinen rooli Japanin ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Pitkällä aikavälillä ydinvoiman oli tarkoitus tuottaa yli puolet Japanin päästövähennyksistä ja samalla toimia merkittävimpänä energialähteenä tällä vuosisadalla. Tämä kaikki muuttui 2011, kun Sendain maanjäristys ja sitä seurannut tsunami tuhosi Fukushimassa useita voimaloita. Onnettomuutta seurannut yhteiskunnallinen hätätila  pysäytti kaikki toiminnassa olevat ydinvoimalat. Japanin ydinvoimasuunnitelmat ja energiapolitiikan kulmakivi lensivät kerralla romukoppaan. Neljä vuotta myöhemmin vain yksi voimala on käynnistetty uudelleen. Ydinvoiman alasajon takia sähkön hinta on noussut jopa 30 % ja energiatuonti on kasvanut yli 270 miljardilla dollarilla. Lisääntyvät energiakustannukset ovat iso kansantaloudellinen ongelma, joka lisää sekä kotitalouksien että teollisuuden kustannuksia.

Kivihiilen käytön lisääminen kotimaassa ja ulkomailla 

Japanin energia -ja ilmastopolitiikan kannalta Fukushima oli todellinen täystyrmäys. Onnettomuuden jättämää tuotantovajetta on korvattu yhä enemmän fossiilisilla polttoaineilla, erityisesti kivihiilellä. Japanissa on tällä hetkellä rakenteilla yli 40 kivihiilivoimalaa. Kivihiilen lisääminen uhkaa lukita maan täysin väärään suuntaan osoittavalle päästöpolulle. Japani on ainoa G7-maa, joka lisää merkittävästi tuotantoa samalla, kun muut pyrkivät siitä eroon.


Kivihiilen lisääminen ei ole ainoastaan kotimaisen energiapolitiikan tavoite. Japanin hallitus on kääntänyt katseensa kehitysmaihin, joihin se toivoo myyvänsä japanilaisella teknologialla varustettuja hiilivoimaloita. Markkinoiden kasvattaminen ei rajoitu pelkkään myyntiin, vaan se on saanut aggressiviisempia muotoja. Japanista on tullut viime vuosina maailman suurin ja aktiivisin kivihiilituotannon rahoittaja.

Vuosien 2007-2014 välisenä aikana nousevan auringon maa rahoitti yli 20 miljardilla dollarilla kivihiilen tuotannon lisäämiseen tähtääviä hankkeita muissa maissa. Luku vastaa yli neljännestä kaikesta kivihiilen käytön lisäämiseen osoitetusta rahasta maapallolla. Rahoitusta on ohjattu sekä voimaloihin että kivihiililouhoksiin. Japani käyttää hyväkseen erilaisia keinoja tehdäkseen kivihiilestä mahdollisimman houkuttelevaa. Yksi niistä on halpa vientiluototus Japan Bank For International Cooperationin kautta.

Japanin valitsema polku on erittäin ongelmallinen ilmastopolitiikan kannalta. Lisäksi kivihiilen käytön lisäämisen kotimaassa ja ulkomailla voi osoittautua kohtalokkaaksi taloudelliseksi virheeksi. Kivihiilen tilanne globaaleilla markkinoilla käy yhä hankalammaksi. Mitä käy japanilaisille hankkeille, jos tuotto-odotukset muuttuvat radikaalisti ilmastopolitiikan takia? Monet japanilaiset ovat oikeutetusti huolissaan myös maan kansainvälisestä maineesta ja vientiteollisuuden brändistä.

Vetytalous ratkaisuna energiapolitiikan haasteisiin?

Kivihiilen lisäksi Japanin energiapolitiikassa toisen kivijalan muodostaa vetytalous. Maa suunnittelee tulevaisuudessa korvaavansa fossiiliset polttoaineet vedyllä. Vety on houkutteleva, koska sitä on lähes rajattomasti (sitoutuneena veteen) ja poltettaessa siitä ei synny lainkaan päästöjä, ainoastaan vettä. Kuulostaa äkkiseltään liian hyvältä ollakseen totta.

Vetytalouden suurin haaste on kuitenkin se mistä vety saadaan? Vetyä on paljon, mutta se ei ole energialähde vaan ainoastaan energiankantaja. Jotta vetyä voidaan käyttää energiaksi, pitää se ensin tuottaa. Ja tämä prosessi vaatii energiaa. Tällä hetkellä käytännössä kaikki mailmassa tuotettu vety valmistetaan fossiilisilla polttoaineilla.

Vetyyn liittyvät haasteet eivät ole kuitenkaan lannistaneet japanilaisia. Osana 2020 pidettäviä olympialaisia Japani aikoo investoida hurjia summia luodakseen vetytalouden edellyttämän infrastuktuurin ja esitelläkseen maailmalle tätä ratkaisuna ilmastonmuutokseen ja energiatarpeiden tyydyttämiseen. Pelkästään vetytankkausasemien lisäämisen on arvioitu maksavan Japanin valtiolle yli 300 miljardia jeniä. Kunnianhimoisista suunnitelmista ollaan jo nyt pahasti jäljessä. Kritiikki vetytalouden investointien järkevyyttä kohtaan kasvaa jatkuvasti.

Vety vs. sähkö liikenteessä

Suurimman vetypanostuksen Japani on tekemässä autoteollisuudessa. Japani on yksi maailman kolmesta suurimmasta autoja valmistavasta maasta. Japani on onnistunut tähän asti valmistamaan laadukkaita ja teknisesti edistyneitä autoja maailman markkinoille. Autoteollisuus on kuitenkin historiallisessa murrospisteessä. Öljyä käyttävien polttomoottoriautojen tilalle etsitään kuumeisesti vähähiilisiä ja saastuttamattomia ratkaisuja. Volkswagenista käynnistynyt dieselskandaali tulee todennäköisesti kiihdyttämään tätä muutosta.

Maailman suurimmat autovalmistajat ovat panostamassa sähköautoihin. Japanilaiset puolestaan investoivat vedyllä käyviin polttokennoautoihin osana vetytalouden konseptia. Tämän kehityksen etunenässä on Japanin suurin autonvalmistaja Toyota ja pian myyntiin tuleva Mirai ("tulevaisuus")-automalli. Monet kuitenkin arvioivat, että vetyautojen tulevaisuus ei ole ruusuinen. Vetyautot ovat suorituskyvyltään ja hyötysuhteeltaan paljon sähköautoja heikompia. Vetyteknologia on teknisesti monimutkaisempaa. Vedyn tuotanto, kuljetus ja varastointi on teknisesti haastavaa ja kallista. Ja kuten edellä mainittiin, on vetytalouden vaatima infrastruktuuri on rakennettava käytännössä nollista.

Onko vetytalous taloudellisesti kannattavaa ja ilmastoystävällistä?

Japanin nykyinen hallitus rakentaa vetytaloutta massiivisilla julkisilla investoinneilla tähtäimenään vuoden 2020 olympialaiset. Vetytalouden taloudellinen järkevyys ja ilmastovaikutukset on kuitenkin kyseenalaistettu monelta kantilta. Suurin ongelma on vedyn tuottaminen samaan aikaan taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti. Koska Japanilla on hyvin vähän energialähteitä omasta takaa, joudutaan vedyn tuottamiseen vaadittava energia tekemään tuontipolttoaineilla.

Suunnitelmissa on kivihiilen laivaaminen Australiasta tai vesivoiman käyttäminen Kanadassa tai Venäjällä. Joka tapauksessa joko kivihiili tai tuotettu vety pitäisi kuljettaa muualta maailmasta Japaniin. Tämä tulisi olemaan erittäin kallista ja monimutkaista. Ja mitä enemmän prosessiin kuluu energiaa, sitä pienemmät ovat ilmastohyödyt. Varsinkin siinä tapauksessa, jos vety tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. On vaikea nähdä, miten Japani saisi tämän yhtälön toimimaan samaan aikaan taloudellisesti ja ympäristöystävällisesti.

Vetytalouden -ja autojen yleistymisen tiellä on monia erittäin suuria ja konkreettisia esteitä. Toistaiseksi Japani on puskemassa eteenpäin yhtä suurella varmuudella kuin 70-luvulta alkanutta ydinvoimapolitiikkaa. Fukushiman jälkeen olisi luullut, että Japanissa tiedostettaisiin riskit strategiassa, jossa kaikki munat laitetaan samaan koriin. Voi nimittäin olla, että muu maailma menee eri suuntaan kuin Japanin valitsema kivihiilen ja vedyn tie.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Miten energiavallankumous rahoitetaan?


Miten pitää valot päällä tuhoamatta planeettaa?
1900-luvun huima yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys saavutettiin pitkälti fossiilisten polttoaineiden – öljyn, kivihiilen ja maakaasun – ansiosta. Talouskasvu on ollut mahdollista, koska ihmiskunta on voinut hyödyntää halpaa ja helposti saatavilla olevaa energiaa. Olemme nyt pisteessä, jossa tämän toimintamallin haitat ovat kasvaneet hyötyjä suuremmiksi ja tarvitaan radikaali suunnanmuutos nykyisistä tavoista tuottaa ja kuluttaa energiaa.

Haaste ei ole pieni eikä se ole helppo. Globaali energiankulutus kasvaa edelleen hurjalla vauhdilla. Viimeisen 25 vuoden aikana maailmantalouden koko on kaksinkertaistunut ja energiankulutus on lisääntynyt vastaavasti puolella. Suurin osa energiankulutuksen kasvusta on tapahtunut kehitysmaissa, erityisesti Kiinassa, jossa satoja miljoonia ihmisiä nousee köyhyydestä kohti länsimaista elintasoa.


Energiaa siis tarvitaan, mutta fossiilisia polttoaineita ei voida käyttää edes nykytahdilla kahdesta hyvin yksinkertaisesta syystä.  Ensinnäkin öljy, maakaasu ja kivihiilivarannot loppuvat joka tapauksessa. Toisekseen tiedämme melko tarkasti, että ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi suurinta osaa jo tiedossa olevista varannoista ei voida käyttää. Haaste on valtava, mutta meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Ihmiskunnan täytyy löytää kestävämpiä tapoja tuottaa energiaa.

Energiamarkkinoilla on tällä hetkellä hyvin paljon epävarmuutta ja liikehdintää. Investoijan näkökulmasta tilanne on kimurantti. Öljyn hinta on sahannut viime vuosina 45–145 dollarin välillä. 2000-luvulla öljy –ja kaasuteollisuuden pääomakustannukset kasvoivat 250 miljardista yli 700 miljardiin. Valtavilla lisäinvestoinneilla raakaöljyn tuotantoa saatiin lisättyä vain 11 %, käytännössä Pohjois-Amerikan epäkonventionaalisten (liuskekaasu -ja öljy, Kanadan öjyhiekat) esiintymien takia. Perinteisten öljyesiintymien tuotanto saavutti huipun jo kymmenen vuotta sitten. Tulevaisuudessa panos-tuotossuhde heikkenee yhä enemmän.

Investointi -ja kannattavuushaasteet koskevat öljyn lisäksi koko fossiiliteollisuutta. Euroopan viisi suurinta energiayhtiötä ovat menettäneet lähes 100 miljardia (37 %) markkkina-arvostaan 2008-2013 välisenä aikana. Yhdysvalloissa kivihiiliyhtiöitä menee konkurssiin kovalla tahdilla ja Kiinassa on turvauduttu massiivisiin irtisanomisiin kannattavuuden takaamiseksi.

Markkinoiden epävarmuus ja suuret heilahtelut kertovat selkeästi, että muutosvaihe fossiilisen ja vähähiilisen energiajärjestelmän välillä on alkanut. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan  investointipäätöksiä ohjaavat yhä vahvemmin erilaiset julkisen vallan tekemät interventiot, joilla energiamarkkinoita yritetään ohjata uusille urille. EU:ssa tämä näkyy päällekkäisinä toimina päästökaupan, uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden lisäämisen suhteen. Markkinaehtoiset investoinnit vähenevät samalla, kun valtioiden ohjaus lisääntyy. Toiminnan seurauksena hinnat heittelevät voimakkaasti ja yritysten on vaikea arvioida mihin tuotantomuotoihin rahat kannattaisi laittaa kiinni tuoton synnyttämiseksi. 

Muutosprosessi on kuitenkin laitettu käyntiin ja nyt pitää miettiä miten sitä voitaisiin parhaalla tavalla edistää. Suomeksi sanottuna kysymys kuuluu mistä löydetään rahat energiavallankumoukseen? Katsotaan asiaa ensin nykyisten investointivirtojen näkökulmasta. IEA:n mukaan maailmassa investoidaan joka vuosi 1600 miljardia dollaria energiainfrastruktuuriin. Tästä summasta 1120 miljardia (70 %) ohjautuu fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen. Kun lukua paloitellaan vielä osiin huomataan, että  yli puolet näistä rahoista menee siihen, että nykyiset tuotantotasot pysyvät samana. 560 miljardia dollaria vuodessa järjestelmään, josta pitäisi pyrkiä pikaisesti eroon. 

IEA arvioi edelleen, että seuraavan 20 vuoden aikana energia-alan investoinnit tulevat olemaan 48 000 miljardia dollaria, eli noin 2400 miljardia vuosittain. Nykyisten investointien uudelleensuuntaamisessa piilee energiavallankumouksen suuri mahdollisuus. Entä jos rahat käytettäisiin siihen, että joka tapauksessa tehtävät investoinnit suunnattaisiin vähähiilisiin vaihtoehtoihin?  Jos investoinnit suunnitellaan jo nyt kaukonäköisesti ja viisaasti voidaan niillä synnyttää tehokkaampi, vähäpäästöisempi ja älykkäämpi tulevaisuuden energiajärjestelmä ilman lisäkustannuksia. Kyse on valinnasta kahden tulevaisuuspolun välillä.

Miten tuo valtava rahamäärä saataisiin sitten ohjattua vähähiilisiin tuotantomuotoihin? Ohessa neljä keskeistä tekijää, jotka auttaisivat investointivirtojen suuntaamisessa. 

1. Vähähiiliseen maailmaan sitoutuminen globaalisti - kunnianhimoinen ilmastosopimus Pariisista

Yhteinen ja keskeisin energia-alan päätöksentekoon vaikuttava asia on investointien elinkaaren aikainen tuotto-odotus. Ilmastopolitiikassa tapahtuu tällä hetkellä valtavasti. 150 maailman maata – 90 % globaaleista päästöistä – on sitoutunut päästövähennyksiin. Sekä teollisuus – että kehitysmaat näkevät ilmastonmuutoksen hillinnän liiketaloudelliset mahdollisuudet. Suuryritykset näkevät uusiutuvan energian lisäämisessä kilpailuedun. Maailman suurimmat sähköyhtiöt vaativat poliitikoilta selkeitä päätöksiä investointien ohjaamiseksi.  

Energia-alan näkökulmasta investointisignaali on kuitenkin vielä liian vaimea. Joulukuussa Pariisissa neuvoteltava globaali ilmastosopimus voi muuttaa tilanteen. Kunnianhimoinen ja kattava sopimus sekä selkeät toimenpiteet maapallon lämpenemisen rajoittamiseksi viestittävät vahvasti mihin tuotantomuotoihin seuraavina vuosina kannattaa rahansa laittaa. Tuotto-odotusten kannalta on keskeistä tietää miltä maailma näyttää vuonna 2050.

2. Reilu pelikenttä fossiilisten ja vähähiilisten vaihtoehtojen välille - hinnat kuntoon

Julkisuudessa käydään paljon keskustelua vähähiilisten ratkaisujen tukemisen järkevyydestä ja kustannuksista. Suurin ongelma on kuitenkin se, että fossiiliset polttoaineet nauttivat tällä hetkellä kahdenlaisia etuoikeuksia suhteessa vähähiilisiin ratkaisuihin. Maat tukevat suoraan fossiilisten polttoaineiden tuottamista (yli 500 miljardia per vuosi) ja samalla päästöistä aiheutuvat ulkoisvaikutukset maksaa yhteiskunta (yli 5300 miljardia per vuosi). Niin kauan kuin fossiiliset polttoaineet nauttivat näistä etuoikeuksista, ei vaihtoehtoisilla tuotantomuodoilla ole mahdollisuuksia pärjätä investointikilpailussa. 

Hintojen ja markkinatilanteen tasaamiseksi maiden tulee poistaa vääristävät tuet ja varmistaa, että saastuttajat maksavat myymiensä tuotteiden ulkoisvaikutuksista esimerkiksi hiiliveron avulla. Matala öljyn hinta ja vaikea taloustilanne on jo saanut monet maat pienentämään fossiilisille maksettavia tukiaisia. Poliittisten päättäjien pitää määrätietoisesti käyttää julkista valtaa vääristyneen hintasignaalin tasapainottamiseksi.

3. Uudet rahoitusmallit tukemaan investointeja vähähiilisiin ratkaisuihin

IEA:n mukaan energiainvestointien pitää kasvaa merkittävästi, jotta globaali energiajärjestelmä pystyy muuttumaan vähähiiliseksi ja ihmiskunta välttämään ilmaston lämpenemisen pahimmat seuraukset. Fossiilinen energiantuotanto on ollut perinteisesti hyvin pääomaintensiivistä ja keskittynyttä. Tämä tilanne muuttuu, kun maailma siirtyy kohti hajautetumpaa ja pienimuotoisempaa energian tuotantoa (esim. tuuli -ja aurinkoenergia) 

Muutos edellyttää rahoitusmarkkinoilla toimia, jolla hankkeita voidaan kerätä yhteen ja rahoitusta järjestää uusilla tavoilla. Kotitalouksien kohdalla erilaiset innovatiiviset palvelumallit (esim. aurinkoenergian tai energiatehokkuuden leasing-palvelut) mahdollistavat siirtymisen energiakuluista investointeihin. 

IEA:n mukaan yksi keskeinen toimija energiavallankumouksen rahoittamisessa voisi olla institutionaaliset sijoittajat (esim. investointi -ja eläkerahastot sekä valtiolliset rahastot), koska niiden toimintaa ohjaa usein pidempi sijoitushorisontti ja tarve hakea tasaista tuottoa. Rahoitusmarkkinoilla tarvitaan joka tapauksessa uudenlaisia toimintamalleja, jotta rahoitus saadaan virtaamaan isommalla vaihteella vähähiilisiin ratkaisuihin.

4. Kohti parempaa päätöksentekoa - kestävien investointimallien kehittäminen

Yksi suurimmista esteistä vähähiilisten investointien suhteen on lyhyen aikavälin korostuminen  sekä ulkoisvaikutusten alihinnoittelu. Tuotto syntyy lähivuosina, haittojen kustannukset vasta vuosisadan kuluessa. 

Tilanteen korjaamiseksi investoijien päätöksentekoon pitää sisällyttää kriteerit, jotka antavat todellisuutta paremmin kuvaavan arvion tuotosta ja riskeistä pitkällä aikavälillä. (Kuolleella planeetalla ei makseta eläkkeitä tai osinkoja.) Investointien suunnitteluvaiheeseen tulee asettaa avainindikaattorit ja -kriteerit myös ympäristötavoitteille. 

Maailmalla on nähtävissä lukuisia aloitteita, jotka pyrkivät kvantifioimaan paremmin ympäristötekijöitä osaksi päätöksentekoa. Näitä ovat mm. vaatimukset institutionaalisia sijoittajia kohtaan (ns. divestment-liike, hiilijalanjäljen laskeminen jne.), lukuisat vapaaehtoiset aloitteet ympäristövaikutusten mittaamiseksi (mm. Principles for Responsible Investment, Global Reporting Initiative ja Montreal Pledge), ulkoinen paine sidosryhmiltä (mm. kansalaisjärjestöt) sekä kuluttajien ja omistajien vaatimukset yritysten eettisyydestä ja ilmastotoimista. Yhdessä nämä vaatimukset kampeavat sijoittajien päätöksentekoa suuntaan, joka mahdollistaa lyhyen aikavälin tuoton ja pitkän aikavälin riskien tasapainottamisen.

*******

Onko radikaali suunnanmuutos mahdollinen? New Climate Economy-raportin mukaan ihmiskunnalla on kaikki tekniset ja taloudelliset edellytykset ratkaista ilmasto-ongelma ja siirtyä kestävään matalahiiliseen talouteen. Suurin haaste tällä tiellä tulee eittämättä olemaan energiajärjestelmän muuttaminen nykyisestä  kestämättömästä ja saastuttavasta kohti puhdasta ja kestävää järjestelmää.

IEA:n lukujen valossa voidaan todeta, että rahaa ja mahdollisuuksia puhtaisiin investointeihin on olemassa. Tämä edellyttää kuitenkin määrätietoisia poliittisia päätöksiä toimintaympäristön ja toimijoiden käyttäytymisen muuttamiseksi. Edellä esitetyistä neljästä kohdasta on hyvä aloittaa.

Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin:

3. Sitra / Janne Peljo "Hiiliriski-muhiiko markkinoilla hiilikupla"- kooste (2015)



maanantai 7. syyskuuta 2015

Kivihiili putosi jo, kuka on seuraava fossiiliklubista eläköityvä?

Esitin muutama vuosi sitten julkaistussa kirjoituksessa kysymyksen siitä, onko kivihiili vihdoin poistumassa energiakartalta. Silloin vastaus oli toiveikas ehkä. Kaksi vuotta myöhemmin vastaus on yhä isommilla kirjaimilla kirjoitettu kyllä.

Yhdysvalloissa ja Euroopassa voimalaitokset tulevat käyttöikänsä päähän eikä niihin kannata enää investoida. Pohjoismaissa käytössä olevia laitoksia suljetaan kannattamattomina. Yhdysvalloissa kivihiilifirmoja menee konkurssiin (26 and counting), louhoksia suljetaan (264 and counting) ja jäljellä olevien yhtiöiden markkina-arvo on romahtanut lyhyessä ajassa. Australia - merkittävä kivihiilen viejä - on yrittänyt löytää rahoittajia uusille kivihiililouhoksille Queenslandissä. Rahoituslaitos toisensa jälkeen on jättäytynyt pois hankkeisiin liittyvien taloudellisten ja poliittisten riskien takia. Republikaanien syytöksistä huolimatta Barack Obama ei ole tappanut kivihiiliteollisuutta. Sen tekivät markkinat. (On ironista, että Obama - toisin kuin republikaanit -  on itse asiassa yrittänyt auttaa muutosten kourissa taistelevia yhteisöjä). 

Teollisuusmaiden kysynnän laskiessa kivihiliiyhtiöt ovat laittaneet toivonsa kehitysmaiden kasvavaan energiatarpeeseen. Trendi on kuitenkin sama kuin teollisuusmaissa. Kiinassa kivihiilen kulutus on kääntynyt laskuun ja voimalat pyörivät pienimmällä käyttöasteella 30 vuoteen. 2010 alkaen jokaista uutta kivihiilivoimalaa kohti on lakkautettu kaksi. Intiassa vastaava suhdeluku on 6:1. (Vertailun vuoksi: Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa suhdeluku on 4:1.)

Kivihiilen alamäki kiihtyy edelleen ja on melko varmaa, että sen päivät ovat luetut. Ilmastonmuutosta kiihdyttävät kuitenkin kaikki fossiiliset polttoaineet. Seuraava kysymys onkin mitä tapahtuu maakaasulle ja öljylle? Olisiko mahdollista, että ne seuraavat pian kivihiilen vanavedessä? Tämä on iso ja tärkeä kysymys siksi, että kolmasosa öjystä ja puolet maakaasuvaroista pitää jättää pysyvästi käyttämättä, mikäli haluamme säilyttää maapallon elinkelpoisena.

Fossiilisiin nojaavien energiamarkkinoiden peruslogiikka on pysynyt samana lähes 100 vuotta. Fossiiliset energiavarat vaativat suuria pääomia ja keskitettyjä tuotantolaitoksia. Markkinoiden muutokset ovat olleet asteittaisia ja hitaita. On kuitenkin kaksi keskeistä muutostekijää, jotka puhuvat fossiilisten kuoleman - tai ehkä olisi parempi puhua arvokkaan eläköitymisen - puolesta.

Ensinnäkin, uusiutuvien myötä energiasta tulee teknologiaa, ei resurssi. Tämä muuttaa markkinoiden toimintaa perustavanlaatuisella tavalla. Hinnat putoavat ja teknologiset innovaatiot ovat päivittäisiä. Toisekseen fossiilisten resurssien hankinta tulee kalliimmaksi ja hankalammaksi, uusiutuvien käyttö halpenee ja helpottuu. Shell on käyttänyt tähän mennessä yli 7 miljardia dollaria Arktisen alueen öljynetsintään, eikä ensimmäistäkään öljylitraa ole vielä pumpattu ylös meren pohjasta.

Näiden lukujen pohjalta ei ole kovin vaikea ennustaa, että lähestymme risteyskohtaa, jossa uusiutuvista tulee pysyvästi halvempi ja parempi vaihtoehto. Energia-alan investointilogiikka muuttuu massiivisista keskitetyistä toimijoista pieniin, ketteriin vaihtoehtoihin. Lähes kuka tahansa voi haastaa suuret tuotantoyhtiöt omalla teknologiallaan. Itse resurssi (aurinko, tuuli jne.) on ilmainen ja kaikkien saatavilla.

Kriittinen kysymys on enää milloin tämä muutos tapahtuu? Yhden, viiden, kymmenen vuoden päästä? Ilmastonmuutoksen pahimpien seurausten estämisessä on takaraja. Jos se ylitetään peli on ohi ja lämpeneminen karkaa käsistä. Tulevaisuuden ennustaminen on aina hankalaa arvailua. Yksi asia on kuitenkin selvää. Kun markkinoiden logiikka keikahtaa, muutos on pysyvä. Kun luottamus fossiilisten tulevaisuuteen horjuu, on sitä mahdotonta saada takaisin. Energia-alalla investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Ilmastonmuutokseen liittyvät fyysiset ja poliittiset riskit ovat sitä luokkaa, ettei uppiniskaisinkaan sijoittaja voi ohittaa niitä. Uskon, että muutos tulee tapahtumaan nopeammin kuin suuri ihmisistä osaa arvioida. Tämä on nähty mm. autoteollisuudessa.

Vaikka tulevaisuus on tuntematon niin kaikkien toimijoiden tulisi jo nyt varautua muutokseen. Teknologista kehitystä kiihdyttää yhä kasvava poliittinen paine vähentää ihmiskunnan tuottamia kasvihuonekaasupäästöjä. Tänä vuonna Pariisissa kaikki maailman maat tulevat yhteen ja tekevät päätöksiä ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Toimija, joka ei nyt mieti huomista on pian entinen toimija. Kysy vaikka kivihiiliyhtiöiltä.












torstai 7. toukokuuta 2015

Alberta, öljyhiekka ja vaalit - muuttuuko Kanadan (olematon) ilmastopolitiikka?

Alberta on reilun neljän miljoonan ihmisen provinssi Länsi-Kanadassa. Turisteille paikka on tuttu kansallispuistoista, vuorista ja laskettelukeskuksista. Jääkiekkofanit tuntevat hyvin myös Edmontonin ja Calgaryn NHL-joukkueet. Albertan paikallispolitiikka ei kuitenkaan ole ollut kansainvälisesti kovin kiinnostavaa, mutta kaikki muuttui tämän viikon tiistaina käytyjen paikallisvaalien jälkeen. Pienen Albertan vaalitulos oli yhtäkkiä yksi Pohjois-Amerikan puhutuimmista aiheista johtuen yhdestä Yhdysvaltojen ja Kanadan suhteita pitkään hiertäneestä asiasta: Albertan öljyhiekasta ja sitä kuljettavasta Keystone XL-öljyputkesta.

Albertaa kutsutaan usein Kanadan Teksasiksi. Kanada on tällä hetkellä maailman viidenneksi suurin öljyntuottaja ja suurin osa tuotannosta (78 %) tulee Albertasta. Provinssin maaperässä on arvioiden mukaan yhtä paljon öljyä kuin koko muun maailman tunnetut öljyvarat,  yhteensä jopa 2 biljoonaa barrelia. Toisin kuin esimerkiksi Saudi-Arabian tai Venäjän raakaöljy, Albertan öljy on hiekkaan, saveen ja veteen sekoittunutta kiinteää ja tarttuvaa mössöä. Hankalan hyödyntämisen takia puhutaan "epäkonventionaalisista" esiintymistä, öljyhiekasta (oil sands) tai öljyn olomuotoa paremmin kuvaavammin tervahiekasta (tar sands).

Perinteisissä öljylähteissä porataan reikä maahan ja raakaöljy pumpataan pinnalle. Yksinkertaista ja melko tehokasta. Öljyhiekan kohdalla tilanne on aivan päinvastainen. Hiekkaan ja saveen sekoittunut öljy vaatii valtavasti työvaiheita ennnen kuin sitä voidaan käyttää polttoaineena. Bitumimössö louhitaan massiivisissa avolouhoksissa, siitä erotellaan tarpeettomat ainesosat ja vasta sen jälkeen tuotetta voidaan alkaa jalostaa loppukäyttöön. Yhden ainoan öljybarrelin tuottaminen vaatii lähes kaksi tonnia öljyhiekkaa. Prosessissa kuluu valtavasti vettä, energiaa ja kemikaaleja. Öljyhiekkaa pidetään maailman saastuttavimpana öljyntuotannon muotona. Tuotantoalueista otetut kuvat ovat suoraan kuin Mordorista tai Mad Max-elokuvista.  (Jos aikaa riittää, suosittelen katsomaan tämän Ted Garthin esityksen öljyhiekan "todellisesta" hinnasta Albertan luonnolle). 


Öljyhiekan keräämiseen tarkoitettu avolouhos
Vaikeasta hyödynnettävyydestään huolimatta ei ole kuitenkaan vaikeaa arvata, että Albertan politiikot ovat jo 1960-luvulta alkaen miettineet miten nämä potentiaalisesti valtavat öljyesiintymät voisi muuttaa rahaksi. Esteinä ovat olleet sekä taloudelliset (valtavat pääomakustannukset, liian alhainen raakaöljyn hinta) että teknologiset syyt. 2000-luvun alussa palaset alkoivat loksahdella yhteen erityisesti öljyn hinnan nousun myötä ja Albertan öljytuotanto alkoi kasvamaan tasaisesti yli 8 % vuodessa. Vuonna 2000 tuotanto oli 700,000 barrelia päivässä, vuonna 2014 1,7 miljoonaa barrelia.

Albertan paikallispolitiikka on pyörinyt öljyhiekan ympärillä jo pitkään. Kysymyksestä tuli kansallinen, kun Albertasta kotoisin oleva Stephen Harper nousi vuonna 2006 maan pääministeriksi. (Eräs kanadalainen kolumnisti on kuvannut Harperia sanoin "[He is] our version of George W. Bush, minus the warmth and intellect"). Harperin tavoite oli selkeä: Albertan öljyhiekka on saatava maailmanmarkkinoille. Strategia oli hänen mielestään pettämätön, koska öljyn markkinahinnat olivat erittäin korkealla ja kysyntä kasvavissa talouksissa loputon.

Öljyhiekan jalostaminen ei ollut kuitenkaan helppoa tai yksinkertaista. Ympäristöriskit olivat massiivisia ja tuotannon kasvattamiseksi piti tehdä arvovalintoja ympäristön ja talouden välillä. Harper oli päättänyt toimia hinnalla millä hyvänsä. Pääministerikaudellaan hän on ollut valmis murskaamaan kaikki esteet öljyhiekan tuottamisen tieltä. Harper on romuttanut ympäristölainsäädäntöä, leikannut ympäristöhallintoa, erottanut kriitikkiä esittäviä tutkijoita,  keventänyt öljyteollisuuden veroja ja velvoitteita sekä irtisanoutunut kansainvälisistä ilmastosopimuksista. Kanada on perinteisesti ollut ympäristön suojelusta ja kansainvälisestä yhteistyöstä tunnettu valtio. Harperin poliittinen valtakausi on kuitenkin perustunut puhtaasti tavoitteelle tehdä Kanadasta öljyhiekkaan perustuva supervalta.

Jo alkujaan oli selvää, että Albertan öljyesiintymien täysimääräinen hyödyntäminen edellyttäisi öljyn saamista maailmanmarkkinoille. Haasteeksi muodostui sekä öljyn jalostaminen että kuljettaminen Yhdysvaltojen, Euroopan ja Aasian markkinoille. Kustannustehokkaimmaksi ratkaisuksi keksittiin öljyputki, joka kantaa nimeä Keystone XL. Vuonna 2008 esitelty jättimäinen hanke kuljettaisi öljyhiekan Yhdysvaltojen halki Teksasiin, jossa musta mössö voitaisiin jalostaa ja laivata maailmanmarkkinoille. Suunnitelma oli täydellinen paperilla. Mutta sitten alkoivat ongelmat. 

Keystone-suunitelman esittelemisen jälkeen ympäristöjärjestöt, alkuperäiskansat ja tavalliset ihmiset nousivat lähes yhdessä yössä ennennäkemättömään vastarintaan sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. 1900 km pitkä öljyputki kulkisi asutuksen, maatalouden, metsien, Yhdysvaltojen tärkeimmän pohjavesiesiintymän sekä monen muun onnettomuusalttiin alueen läpi. Ihmiset pelkäsivät öljyvuotoja ja onnettomuuksia. Öljyhiekasta tuli nopeasti myös yksi ilmastokeskustelun kuumista perunoista. Uusien öljyesiintymien hyödyntäminen ei olisi mahdollista ilmastotieteen näkökulmasta, sillä jo olemassa olevista varoista yli 2/3 piti jättää käyttämättä.  Eurooppalaiset lainsäätäjät ovat vuosikausia miettineet miten öljyhiekan käyttöön tulisi suhtautua. Tutkimusten mukaan Kanadan öljyhiekan päästöt ovat valtavat ja niiden hyödyntäminen olisi "game over" ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ihmiskunnan kannalta rajoihin siedettäviin rajoihin.

Stephen Harper ei ole kuitenkaan antanut periksi kansallisen tai kansainvälisen kritiikin edessä. Keystone XL-putkeen liittyvä keskustelu on ollut jumissa vuosikausia Yhdysvalloissa. Republikaanit ajavat hanketta, mutta Obama on ilmoittanut estävänsä sen toteutumisen. Hankaluuksien myötä Harper on yrittänyt ajaa läpi kahta vastaavaa putkihanketta, jotka etenisivät Kanadan itä -ja länsirannikoille (Northern Gateway ja Energy East). Hankkeiden vastustus on ollut vähintään yhtä suurta kuin Keystonen kohdalla. Harperin unelmiin on tullut säröjä sitä mukaa, kun tavalliset kanadalaiset ovat heränneet öljyhiekan mukanaan tuomiin massiivisiin ympäristöriskeihin. Tästä huolimatta Harperin hallinto jatkaa vankkumattomasti öljytavoitteiden edistämistä. Yksikään poliittinen puolue ei ole tähän asti onnistunut uskottavasti haastamaan valittua linjaa.

Kanadan suunnittelemat öljyputket
Alberta on ollut vuosikymmeniä Harperin edustamien konservatiivien poliittisen vallan ja tuen lähde. Provinssi on hyötynyt öljyteollisuudesta ja äänestäjät ovat tukeneet konservatiivien linjaa. Tämän viikon tiistaina kaikki kuitenkin muuttui. Vaaleissa vasemmistolainen New Democratic Party (NDP) sai kaikkien yllätykseksi vaalivoiton ja enemmistön. Muutos yllätti monet. NDP on jo ilmoittanut, että se aikoo muuttaa radikaalisti viime vuosina vallinnutta öljymyönteistä linjaa asettamalla provinssille kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet, verottamalla öljyteollisuutta, ja lopettamalla Keystone XL-putken lobbaamisen Yhdysvalloissa.

Suunnanmuutos on dramaattinen ja sillä voi olla suuri vaikutus Kanadan sisä -ja ulkopolitiikkaan. (Kaikki riippuu tietysti siitä, onko NDP:llä oikeasti kanttia ajaa alas tuloja ja työpaikkoja luova öljyteollisuus.) Albertan poliittisen ilmapiirin muutos voi kuitenkin olla signaali laajemmasta tyytymättömyydestä Harperin valtakautta kohtaan. Muutos ei nimittäin rajoitu vain yhteen paikkaan. Positiivisia signaaleja muutoksesta on havaittavissa muissakin provinsseissa. Ontario, väestöltään suurin provinssi on ilmoittanut ottavansa päästökauppajärjestelmän käyttöön, koska Harperin hallinto ei ole tehnyt tarpeeksi ilmastonmuutoksen hillinnän eteen. Vancouver ja kymmenen muuta provinssia ovat ilmoittaneet tekevänsä omat ilmastotavoitteet, koska liittovaltio ei ole osoittanut johtajuutta.

Tyytymättömyydessä ei ole kyse vain ilmastopolitiikasta. Albertan öljytuotannon priorisoiminen on haitannut koko Kanadan talouskasvua, koska öljyn viennin suuri osuus (40 %) pitää Kanadan dollarin hinnan korkeana ja vaikeuttaa muiden vientisektoreiden kannattavuutta. Öljyn hinnan romahdus viimeisen vuoden aikana on puolestaan kääntänyt kannattavuuslaskelmat päälaelleen. Kustannukset pysyvät ennallaan, mutta tulot putoavat merkittävästi. Nykyinen tuotanto jatkuu, mutta uudet investoinnit tyrehtyvät. Kun tähätään lisätään vientimahdollisuuksien edellytyksenä olevien putkihankkeiden vastustus, on Harperin vision romahtaminen melko lähellä. Hallinnon valitsema linja murtuu paikallistasolla ja on vain ajankysymys milloin muutoksen tuulet puhaltavat Ottawaan saakka.

Harperin lähes kymmenen vuotta kestänyt valtakausi on ollut öljyhiekan sanelemaa. Tämä näyttää vihdoin muuttuvan. Vaikutukset voivat olla dramaattisia, ei ainoastaan Kanadalle vaan koko maailmalle. Kanada on ollut yhdessä Australian kanssa ilmastopolitiikan pahoja poikia ja niitä harvoja teollisuusmaita, jotka ovat osoittaneet suoranaista välinpitämättömyyttä ilmastotoimia kohtaan. Nyt Kanadassa vaikuttaa tapahtuneen kuitenkin kriittinen käännepiste. Harperin tavoite luoda Kanadasta öljyntuotannon supervalta näyttää kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Tavalliset kanadalaiset ovat kyllästyneitä öljysektorin etua ajavaan politiikkaan.

Muutos ei ole yhtään liian aikaisin ilmastopolitiikan kannalta. Kanadan tilanne antaa toivoa, että myös muualla valveutuneet kansalaiset kyseenalaistavat toimenpiteisiin kykenemättömät poliittiset johtajat ja äänestävät muutoksen puolesta. Albertan suunnanmuutos on jälleen yksi positiivinen toivonpilkahdus siitä, että ilmasto-ongelman edessä ollaan valmiita ja halukkaita toimimaan päättäväisesti.

perjantai 30. tammikuuta 2015

Öljy - onko hinnalla vaikutusta ilmastopolitiikkaan?

Öljyn hinnanmuutokset 1970 - luvulta tähän päivään. Tällä hetkellä hinta on noin 50 dollaria. 

Öljyn hinta vaikuttaa kaikkeen ja kaikkialla yksittäisen kuluttajan bensalaskusta aina kokonaisten valtioiden budjetteihin. Yksi erittäin merkittävä ja paljon keskustelua herättänyt ulottuvuus öljyn hinnan laskulla on sen vaikutus ilmastopolitiikkaan. Menevätkö vähähiiliset investoinnit jäihin, kun fossiilisia polttoaineita saa näin halvalla? Lakaistaanko pitkän aikavälin ilmastohaaste lyhyen aikavälin hyötynäkökulman alle? Miksi öljyn hinta heittelee rajusti? Onko hintojen romahdus jälleen yksi väliaikainen häiriö vai onko taustalla suurempia ja perustavanlaatuisempia muutosvoimia?

Kuusi vuotta sitten raakaöljyn hinta oli kaikkien aikojen ennätyslukemissa - 140 dollaria barrelilta. Monet tahot pitivät korkeaa hintaa hyvänä uutisena vähähiiliselle energiantuotannolle. Kallista resurssia kun ei kannata haaskata. Samalla kilpailevat tuotantomuodot tulivat suhteellisesti kannattavammaksi. Viimeisen kuuden kuukauden aikana öljyn hinta on pudonnut yli 40 prosenttia, joka on alin hinta sitten vuoden 2009. Kääntyykö logiikka nyt päälaelleen?

Historiallisesta näkökulmasta ennusmerkit ovat huonot. Vuonna 1979 Iranin vallankumouksesta käynnistynut hintojen nousu sai monet teollisuusmaat käynnistämään merkittäviä hankkeita vaihtoehtoisten energialähteiden osuuden kasvattamiseksi. Myös uusiutuvan energian ohjelmia - Japanissa aurinkoenergiaa, Kaliforniassa tuulta - ajettiin nopeasti ylös. Muutamaa vuotta myöhemmin öljyntuottajien kartelli OPEC nosti tuotantoa, öljyn hinta romahti ja samalla monet uusiutuvan energian hankkeet ajettiin alas kannattamattomina.

Bloomberg New Energy Financen (BNEF) joulukuussa julkaiseman analyysin mukaan öljyn hinnan laskulla on hyvin laaja-alaisia vaikutuksia eri puolilla maailmaa. Osa on negatiivisia, osa positiivisia.
  • Kourallinen öljyntuottajamaita ja kehitysmaita käyttää öljyä merkittävissä määrin pelkkään sähköntuotantoon. Näissä maissa matala hinta ei kannusta etsimään puhtaampia tapoja tuottaa energiaa ainakaan, jos hinnat pysyvät pitkään alhaalla.
  • Monet kehitysmaat käyttävät hinnan romahdusta hyväkseen ja poistavat haitallisia fossiilisten polttoaineiden tukia. Näin on tapahtunut ainakin Indonesiassa, Intiassa, Egyptissä, Malesiassa ja Marokossa.
  • Öljyn hinta voi vaikuttaa negatiivisesti biopolttoaineiden tai sähköautojen osuuden kasvamiseen liikenteessä. Monissa maissa halpa öljy on lisännyt ajamista sekä paljon kuluttavien autojen myyntiä.
  • Yhdysvalloissa matala öljyn hinta voi itse asiassa työntää maakaasun hintaa ylös, koska kaasua saadaan samoista esiintymistä kun öljyä. Kuluttajat ajavat enemmän, koska bensa on halpaa. Toisaalta maassa on käytössä pakollinen velvoite bioetanolin käytölle, joka vaimentaa vaikutusta.
  • Euroopassa  maakaasu on usein sidottu öljyn hintaan, joten matala öljyn hinta laskee myös maakaasun hintaa. Halpa maakaasu ja päästöoikeuksien nousseet hinnat kuitenkin vähentävät kivihiilen käyttöä, joka on ilmaston kannalta kaikkein haitallisin energialähde. EU:ssa on tällä hetkellä myös kaikkia jäsenmaita sitovat päästövähennys - sekä uusiutuvien lisäämistavoitteet. Nämä varmistavat sen, että itse ilmastotavoitteet eivät vaarannu. Kustannusarviot kustannuksista ja hyödyistä muuttuvat kuitenkin merkittävästi.
  • Erittäin suuri positiivinen vaikutus ilmaston kannalta näkyy uusien öljyntuotantoalueiden etsinnän vähenemisenä. Goldman Sachsin analyysin mukaan matala öljyn hinta on tehnyt 1000 miljardin investointisuunnitelmat riskialttiiksi zombeiksi. Arktiksella Chevron ja Shell ovat lykänneet tuotantosuunnitelmiaan huonon kannattavuuden takia. Sama koskee Kanadan öljyhiekka-alueita, Yhdysvaltain liuskekaasuesiintymiä ja syvän meren porauskohteita. (Uusimpien arvioiden mukaan kaikki nämä epäkonventionaaliset tuotantoalueet tulisi jättää hyödyntämättä).
Edellinen öljyn hinnan romahdus 1980-luvulla vaikutti erittäin negatiivisesti uusiutuvan energian investointeihin ympäri maailmaa. Tällä kerralla tilanne on kuitenkin toisin kahdesta syystä.

Ensinnäkin,  öljyllä ei juurikaan enää tuoteta sähköä suuressa osassa maailmaa vaan se on ensisijaisesti liikkumiseen käytettävä energialähde. Vielä 1980-luvulla öljyllä tuotettiin sähköä esimerkiksi Suomessa ja Yhdysvalloissa n. 10 %. Osuus on pudonnut käytännössä nollaan ja globaalistikin pariin prosenttiin. Öljyn hinnalla - oli se sitten korkea tai matala - on siis ainoastaan marginaalinen vaikutus globaalisti nopeasti etenevään vähähiiliseen sähköntuotantoon (tuuli, aurinko).

Toinen muuttunut tekijä on kansallisesti asetetut ilmasto -ja energiatavoitteet, joita ei 1980-luvulla ollut. Suuressa osassa maailman maita on lakeja, joilla säädellään energiantuotannon aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Asiaa voi konkretisoida Kiinan tilanteen kautta. Kiina on tällä hetkellä maailman eniten vähähiiliseen energiantuotantoon investoiva maa. Maan investointitahti ei ole hidastanut öljyn tai edes kivihiilen hinnan putoamisesta huolimatta. Kiina investoi uusiutuviin, koska kyse ei ole pelkästään energian hinnasta vaan laajemmasta strategisesta ajattelutavan muutoksesta energiaturvallisuuden parantamiseksi. Fossiilisten hinnanmuutokset vaikuttavat kustannusarvioihin keinoista, mutta eivät uhkaa itse tavoitteita.

Välittömien lyhyen aikavälin heilahteluiden taustalla on Rick Bosmanin ja Derk Loorbachin mielestä jotain suurempaa: öljyn hinnan dramaattiset muutokset saattavat olla merkki fossiilisiin energialähteisiin perustuvan järjestelmän lopullisesta horjumisesta.

"Together with fluctuating prices, the tensions over access to fossil energy, geopolitical stresses, the carbon bubble debate, the (resistance to) shale gas developments and the climate negotiations are all putting the heat on fossil fuels. It seems that, combined with the accelerating pace of the spread of renewables, all ingredients are there to create long term instability in the fossil based markets." (Lihavointi kirjoittajan).

Uusiutuvat energianlähteet ovat toistaiseksi edelleen kalliimpia kuin fossiiliset. Mutta niillä on pitkällä aikavälillä ylivoimainen kilpailuetu. Toisin kuin fossiiliset, uusiutuvissa itse energia on ilmaista ja hinta muodostuu energian hyödyntämiseen liittyvästä teknologiasta, joka menee koko ajan alas. Viime vuosina aurinkoteknologian hinta on laskenut 80 %, tuulivoiman 60 %. Teknologian kehitys ja hintojen lasku tulevat jatkumaan. Toisin on fossiilisilla. Pitkällä aikavälillä niiden hinnat tulevat menemään ylös, koska varannot ovat rajalliset. Uusiutuvien hintataso ei ole ainoastaan paremmin ennustettava vaan myös taloudellisesti ja poliittisesti vähemmän riskikäs vaihtoehto.

BNEFin analyysi tukee Bosmanin ja Loorbachin väitettä. Raportin mukaan on yhä enemmän merkkejä siitä, että öljyn hinnan lasku johtuu kysynnän vähyydestä eikä pelkästään tarjontarajoitteista. Esimerkiksi maailman eniten öljyä kuluttavassa Yhdysvalloissa talous on kasvanut 9 % vuodesta 2007, mutta öljynkulutus on pudonnut yli 10 % samalla ajanjaksolla.

BNEFin toimitusjohtajan Michael Liebreichin mukaan kyse ei ole siis enää siitä miten öljyn hinta vaikuttaa vähähiilisiin investointeihin vaan miten vähähiilinen teknologia ja ilmastopolitiikka vaikuttavat öljyn hintaan. Huomio on mullistava, mutta sille löytyy empiiristä tukea monelta suunnalta. Saudi-Arabian toiminta yhtenä maailman suurimmista öljyntuottajista puhuu paljon sen puolesta, että öljymarkkinoilla on tapahtumassa peruuttamaton muutos.  

Marraskuun lopussa öljyntuottajamaiden kartelli OPEC ei leikannut tuotantoa, vaikka monet järjestön ulkopuoliset öljyntuottajamaat (esim.Venezuela) ovat suurissa vaikeuksissa nykyisten alhaisten hintojen kanssa ja lobbasivat ankarasti tuotantorajoitusten puolesta. Päätös on merkittävä järjestölle, jonka tavoite on perustamisvuodestaan 1960 ollut ylläpitää tiettyä hintatasoa tuotantomäärien avulla. Merkittävän linjamuutoksen takana on ennen kaikkea Saudi-Arabia, joka on OPECin ylivoimaisesti suurin öljyntuottaja. Saudit tuottavat lähes 25 % järjestön maailmanmarkkinoille myymästä öljystä ja pystyvät tekemään sen käytännössä kaikkia muita halvemmalla hinnalla.

Monien arvioijien mielestä Saudit yrittävät poistaa heikommassa asemassa olevia kilpailijoita pois markkinoilta (esim. Yhdysvaltojen liusketuotanto). Toiset uskovat, että Saudit käyttävät öljyä ulkopoliittisena aseena ja pyrkivät luomaan epävakautta Iraniin ja Venäjälle.

Energia-asiantuntija Elias Hinckleyllä on kuitenkin poikkeava ja erittäin mielenkiintoinen näkökulma Saudien todellisiin motiiveihin, joka linkittyy vahvasti ilmastopolitiikkaan ja uusiutuviin. Hinckleyn mielestä Saudi-Arabia seuraa erittäin huolestuneena keskustelua ilmastonmuutoksen torjunnasta ja vähähiilisten teknologioiden kilpailukyvyn dramaattisesta paranemisesta. Saudit ovat aidosti huolestuneita siitä, että öljylle ei ole lähitulevaisuudessa enää kysyntää.

"But in a world where a producer sees the end of its market on the horizon, then every barrel sold at a profit is more valuable than a barrel that will never be sold.  Current Saudi oil minister Ali al-Naimi had this to say about production cuts in late December: “it is not in the interest of OPEC to cut their production whatever the price is,” adding that even if prices fell to $20 “it is irrelevant.

Eräänlaisen ennustuksen nyt käsillä olevasta tilanteesta antoi Saudi-Arabian entinen öljyministeri sheikki Ahmed Zaki Yamani vuonna 2000, kun hän totesi seuraavaa:

“Thirty years from now there will be a huge amount of oil – and no buyers. Oil will be left in the ground. The Stone Age came to an end, not because we had a lack of stones, and the oil age will come to an end not because we have a lack of oil.”

Oikea kysymys ei siis välttämättä ole enää miten öljyn hinta vaikuttaa ilmastotoimiin vaan miten ilmastotoimet vaikuttavat tulevaisuudessa öljyn ja muiden fossiilisten kysyntään. Halvalla öljyllä on ilmaston kannalta enemmän positiivisia kuin negatiivisia vaikutuksia ja tästä tilanteesta tulisi ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti. Jos maailman suurimpia öljyesiintymiä hallinnoiva maa on aidosti huolissaan siitä, ettei sen öljylle tule olemaan tulevaisuudessa tarpeeksi kysyntää, niin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että olemme erittäin lähellä tilannetta, jossa uusiutuva ja vähähiilinen energia ottaa pysyvän etulyöntiaseman fossiilisiin.